5.3.2010

Bränn&Bränn Oy kirjoittaa Suomalaisen Työn Liiton 100-vuotishistoriikin

Suomalaisen Työn Liiton historiikin kirjoittajaksi on valittu helsinkiläinen Bränn&Bränn Oy. Historiikin pääkirjoittajana toimii projektipäällikkö Juha Kallio. Historiikki julkaistaan syyskuun lopulla 2012 liiton täyttäessä 100 vuotta.

Liiton toiminta käynnistyi vuonna 1912, jolloin Suomen suuriruhtinaskunta eli venäläistämiskauden paineissa. Syyskuun 22. päivänä päätettiin kaupan- ja teollisuudenharjoittajien edustajainkokouksessa Tampereella järjestää suomalaisia tuotteita markkinoiva "suomalainen viikko", jota hoitamaan perustettiin Kotimaisen Työn Liitto - Förbundet för Inhemskt Arbete.
Liiton perustaminen oli Suomen itsenäisyysjulistus taloudellisessa mielessä. Päämäärä oli saada Suomi pärjäämään omin avuin.
Ensimmäinen kampanja alkoi Helsingissä 1923. Eino Leino oli kirjoittanut Kotimainen Työ -lehteen juhlarunon Oma syy, jota esitettiin viikon aikana monissa tilaisuuksissa.

Suomalaisen Työn Liitto syntyi korostamaan suomalaisen osaamisen merkitystä. Liitolla on ollut kautta vuosikymmenien vaativa rooli viestittää suomalaisten arvojen, osaamisen ja laadun merkityksestä yhteiskunnan menestyksessä. Liiton hallinnoima Avainlippu-alkuperätunnus on Suomen 11.arvostetuin brändi.  Liiton jäsenyritysten määrä on liki 1400, jotka työllistävät noin 300 000 ihmistä.
- Historiikkimme on kulttuuriteko. Se seuraa  suomalaisen  elinkeinoelämän sykettä  ja hyvinvointiyhteiskuntamme kehitystä , sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Pekka Tsupari.

Lisätiedot: Suomalaisen Työn Liitto, toimitusjohtaja Pekka Tsupari, 040 5702021,pekka.tsupari@avainlippu.fi

www.avainlippu.fi


Takaisin




Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili